Raporttini Eurodadin vuosikonferenssista Oslosta alla. Kävin siellä pyörimässä Attacin edustajana.
***
Norja ottaa uusia askeleita
Erik Solhemin poliittinen neuvonantaja Torbjörn Urfjell selitti Norjan kantoja Maailmanpankkin politiikkaan ja Pankin rahoittamiseen, sekä Norjan viimeaikaista politiikkaa yleisemminkin. Urfjell kertasi ensin hallituksen käsitystä poliittisista "realiteeteista". Esimerkiksi ennen norjalaisten päätöstä mitätöidä illegitiimejä kehitysmaavelkoja viime vuonna, heitä varoitettiin että rahoituslaitokset romahtaisivat, useat valtiot alkaisivat vaatia rahaa takaisin tileilleen ja niin edespäin, mutta mitään ei tapahtunut. Täytyy siis pikemmin luoda realiteetteja kuin omaksua niitä.
Urfljellin mukaan valtion hallituksen on pakko lähteä siitä, että Maailmanpankkia voidaan muuttaa. Tärkeää on muutosten toimeenpano Maailmanpankin sisällä ja Pankin sisäisten mekanismien tehokas käyttö tässä asiassa. Yksittäiset virkailijat Pankin sisällä voivat torjua muutoksia. Olennaista onkin seurata tekoja eikä puheita. Maailmanpankin väitteet vähentyneistä ehdollisuuksista ja köyhyyden vähentämisestä eivät ole Urfjellin mukaan useinkaan uskottavaa. Esimerkkejä Pankin vanhan linjan säilymisestä on edelleen paljon. Esimerkiksi Nepalissa demokratiaprosessin aikana Pankin suurin huolenaihe oli se, ettei koulujen oppikirjojen tuotantoa ollut yksityistetty. Norja onkin vähentänyt rahoitustaan Maailmanpankille, samalla kun se jatkaa uudistusten edistämistä Pankin sisällä.
Olennaista oli myös järjestää Oslossa viime vuonna kansainvälinen konferenssi ehdollisuuksista. Norjan hallitus pitää kehitysmaiden talouspoliittista liikkumatilaa hyvin keskeisenä kysymyksenä. Konferenssissa huomattiin, että jotain edistystä on tapahtunut, mutta hyvin vähän. Politiikkaohjeita tulisikin tutkia huolellisesti ennen toimeenpanoa, eikä näin läheskään aina tehdä. Norja on tuottanut oman tutkimuksena ehdollisuuksista, ja se julkaistaan pian. Norja myös rahoitti Maailmanpankin tutkimuksen sietämättömistä veloista, mutta ei ole tyytyväinen selvitykseen. Keskustelua tutkimuksesta kaivattaisiin.
Oscar Ugarteche vastasi Urfjellille hämmästelemällä, miksi sosialistihallitus tahtoo ylipäänsä rahoittaa Maailmanpankkia. Ugartechen mukaan tietyt lähestymistavat ja linjaukset ovat Maailmanpankille luonteenomaisia eivätkä tule muuttumaan; Maailmanpankki ja IMF ovat voimaan perustuvia järjestelmiä. Ugarteche myös hämmästeli sitä, että Norja on antanut Maailmanpankin kirjoittaa selvityksen sietämättömistä veloista, ja huomautti Norjan saavan sitä, mitä tilaa. Urfjell vastasi pitävänsä tärkeänä sitä, että Maailmanpankki saadaan puhumaan sietämättömistä veloista, jottei se voi kiertää tätä keskustelua.
Ugarteche kertasi, että velkaneuvotteluissa useat latinalaisen Amerikan maat ovat syvästi turhautuneet joutuessaan kiertämään "luukulta" toiselle. Maailmanpankki kehottaa neuvottelemaan Pariisin klubin kanssa, Pariisin klubi neuvottelemaan IMF:n kanssa, IMF taas neuvottelemaan Maailmanpankin kanssa.
Ugartechen mukaan tarvitaan realistista analyysia Maailmanpankin politiikan vaikutuksista. Kaikki puhuvat vuosituhattavoitteista, mutta pitäisi kysyä, miksi koulutus- ja terveydenhoitobudjetit ovat alun perin pienentyneet? Tuloerojen kasvussa on havaittavissa U-käyrän muotoinen kuvio. Pienentyneet tuloerot lähtivät taas kasvuun 1980-luvulla, ja tuloerojen kasvu nopeutui edelleen 1990-luvulla. Meksikolla on 7 kertaa enemmän vientiä kuin pari vuosikymmentä sitten, mutta köyhyys ei vähene.
Monenkeskisten instituutioiden rooli
Länsi-Afrikan öljykauppaa tutkinut TJN:n jäsen Nicholas Shaxson toi esille erilaisen näkökulman Maailmanpankkiin. Hänestä nykyisin tarvitaan globaalia yhteistyötä veroparatiisien sulkemisessa ja pääomavirtojen monitoroinnissa. Tähän eivät Shaxsonin mukaan Banco del Surin kaltaiset alueelliset ratkaisut voi riittää. Shaxsonin mukaan monenkeskisiä instituutioita tarvitaan läpinäkyvyyskysymyksissä, mikäli pääomavirrat ja veroparatiisit otetaan vakavasti. Hän esitti useita esimerkkejä tapauksista, joissa afrikkalainen öljy on korruptionut politiikkaa maailmanlaajuisesti, ja rahoja on kadonnut valtavasti "maiden väliseen" tilaan.
Konferenssissa kysyttiinkin, minkälainen rooli Maailmanpankilla ja IMF:llä tulisi olla – tulisiko instituutioiden kadota, vai voiko niitä muuttaa, ja voisiko niillä olla tehtävää tietyillä alueilla? Siinä missä jotkut edelleen näkevät IMF:n kriisirahoittajan roolin tärkeänä, useimmat etsisivät vaihtoehtoisia instituutioita tähän tehtävään. Sen sijaan tiedonkeruussa IMF on useimpien mielestä edelleen tärkeä. Tarvitaan tietoa eri maiden tilanteista, ja erityisesti kansainvälisistä pääomavirroista. Näiden tehtävien osalta "siirtymävaihe" IMF:stä vaihtoehtoisiin instituutioihin ei ole mahdollinen, vaan jonkun tulee hoitaa jatkuvasti näitä tehtäviä.
Toisaalta olennaiseksi todettiin myös, miten avunsaajamaat voivat vahvistua suhteessa IMF:ään. Toiset korostivat sitä, että IMF:llä ei ole eikä pidäkään olla mandaattia kehitysrahoituksessa ja tätä tulee korostaa. Vahvistumisen keskeisenä keinona pidettiin velkojen maksua etuajassa ja uusia rahoituslaitosaloitteita keskituloisten maiden osalta, parlamenttien voimaannuttamista köyhimpien maiden osalta. Vaihtoehtoisten makroekonomististen arvioiden tekemistä pidettiin myös keskeisenä.Erityisen tärkeää olisi lisätä poliittista liikkumavaraa.
Esille tuli myös, että IMF pyrkii jatkuvasti hankkimaan uusia toiminta-alueita säilyttääkseen institutionaalista valtaansa. Tämä on rahaston tapa reagoida sen nopeasti tapahtuneeseen marginalisoitumiseen. Erityisesti ilmastonmuutoskysymyksissä tämä on huolestuttavaa, sillä niissä IMF on täysin epäpätevä. Samoin IMF:n ymmärrys dynaamisen kasvun edellytyksistä köyhien maiden olosuhteissa vaikuttaa heikolta, mutta tästä huolimatta nimenomaan teknistä- ja asiantuntija-apua pyritään lisäämään.
Eräs kysymys on, voisiko IMF:stä olla apua läpinäkyvyyskysymyksissä. Francis N'gambi totesi, että olennaista on kysyä, miten IMF itse asiassa edistää läpinäkyvyyttä. Esimerkiksi kysymys siitä, kuka tällä hetkellä omistaa IMF:n neuvosta yksityistetyt Sambian kaivokset, vaikuttaa olevan hämärän peitossa. Celine Tan korosti, että on olemassa muitakin instituutioita joiden kanssa voi työskennellä läpiväkyvyyskysymyksissä. Rick Rowdin huomautti, että jotkut kollegat Etelässä ajattelevat, että IMF:stä voi olla hyötyä tilanteissa joissa maan demokratiavaje on hyvin syvä. Toisaalta myös IMF on erittäin salaileva instituutio. Esimerkiksi IMF:n johtokunnan kokousten asiakirjat ovat salattuja 10-20 vuotta, tai ikuisesti, jos yksikin johtokunnan jäsen sitä pyytää.
Keskustelussa vaihtoehdoista korostui käytettävissä olevien rahoituslähteiden moninaisuus pikemmin kuin yksi vaihtoehto IMF:lle. IMF:n politiikka näyttää edelleen rahoittajien omien talouspolitiikkojen vastaiselta. Francis N'gambi totesikin, että IMF:n ja Maailmanpankin tulisi ensin demokratisoitua ja omaksua ihmislähtöinen agenda
Rowdin huomautti että alueelliset pankit ja rahastot eivät välttämättä tuo muutosta vallitsevaan valta-asetelmaan, ellei niitä suunnitella oikein. Uusliberaalia aikakautta luonnehtii pitkän aikavälin yleisten intressien alistaminen lyhyen aikavälin yksityisille intresseille, ja tämä rakenne voi toistua myös alueellisten pankkien toiminnassa.
Myös Maailmanpankin asemasta käytiin pitkää keskustelua. Oxfamin Max Lawson kysyi provosoivasti, mitkä ovat köyhien maiden näkökulmasta vaihtoehtoiset rahoituskanavat tänä päivänä. Maailmanpankin rahoitus voi olla joissakin tapauksissa pienempi paha kuin sekavat ja tuhlailevat YK-järjestöt tai esimerkiksi Japanin tai Italian erittäin sidottu kahdenvälinen apu. Myös kiinalainen rahoitus muodostaa aidon dilemma. Toisaalta rahoitus ei ole varsinaisesti ehdollistettua, toisaalta esimerkiksi kiinalaisia työntekijöitä käytetään projekteissa runsaasti paikallisten sijaan. Lawson jatkoikin, että jos Maailmanpankista halutaan sanoa jotain hyvää suhteessa Kiinaan, niin ainakin tiedämme huomattavasti paremmin mitä Pankki tekee.
Hieman samaan liittyen keskustelua käytiin myös siitä, mitä tapahtuisi jos Pankista päästäisiin nyt eroon. Onko tällä hetkellä momentumia uusien instituutioiden luomiseksi, ja mistä aloite konkreettisesti tulisi? Lawson muistutti, että sen toteaminen, että Pankki on Pohjoisen hallitusten väline Etelän markkinoiden avaamiseksi ei sano vielä vaihtoehdoista paljoakaan – ei vaikuta uskottavalta etteivätkö nämä hallitukset etsisi muita väyliä markkinoiden avaamiseksi, mikäli Pankki lakkaisi olemasta. Toisaalta on myös signaaleja siitä, että jonkinlaista momentumia Pankin roolin heikentämiseksi on olemassa. Tästä esimerkkinä voisi mainita Kirgisian, jossa on voimakas kansanliike HIPC-velkahelpotusohjelmaan osallistumisesta kieltäytymiseksi.
Maailmanpankilla on erittäin voimakas asema talouspolitiikka-analyyseissa. Tähän voidaan suhtautua useilla tavoin. Toisaalta voidaan pyrkiä vaikuttamaan Pankin analyysitapoihin niiden parantamiseksi, tai voidaan yrittää saada avunantajia kieltäytymään Maailmanpankin tutkimuksen ja analyysin rahoittamisesta silloin kun analyysilla näyttää olevan ennalta päätetyt ideologiset päämäärät.
Velan auditointi Ecuadorissa ja muualla
Rahoituslaitosten lainojen auditointiprosessi käynnistettiin Ecuadorissa heinäkuussa. Prosessissa ainutlaatuista on se, että ensimmäistä kertaa maailmassa presidentin määräyksellä on luotu tällainen elin. Sen tarkoituksena on kerätä tietoja Maailmanpankin lainojen sosiaalisista vaikutuksista ja arvioida näiden lainojen legitimiteettiä. Komissio esittää raporttinsa ensi vuoden aikana. Valitettavan epäselväksi on kuitenkin jäänyt komission mandaatin laajuus: onko kyseessä pelkkä auditointi vai onko komissiolla oikeus päättää, mitkä velat ovat illegitiimejä. Ainakaan muodollisesti komissiolla ei ole itsenään valtaa, vaan raportti luovutetaan talousministerille joka tekee päätökset.
Komission jäsen Jurgen Kaiser määritteli, että tehtävänä on määritellä metodologia yksittäisten lainojen arviointiin ja näitä lainoja tutkimalla ymmärtää Ecuadorin velkataakan kasautumista. Erityisenä haasteena on ymmärtää Ecuadorin sotilashallituksen roolia 70-80-luvuilla tässä kasautumisessa. Myös jotkut lain tulkinnat ovat vaikeita. Ecuadorin johtajat ovat esimerkiksi allekirjoittaneet kansainvälisiä sopimuksia Pariisin klubin puitteissa, jotka ovat Ecuadorin oman lain vastaisia.
Joitakin varsin selviä illegitiimin velan tapauksia on jo noussut esiin. Maailmanpankki lainasi Ecuadorille 9 miljoonaa dollaria konsulttien palkkaamiseen Ecuadorin kaivoslain muuttamiseksi niin, että maan kaivosteollisuus on avoin kansainvälisille sijoituksille, eikä valtio hyödy niistä millään tavoin. Tämä laina toivottavasti todetaan sietämättömäksi. Toisessa tapauksessa Deutsche Bankin laina asekaupalle hoidettiin kiristämällä Ecuadorin ulkomaankauppaministeriä sen jälkeen, kun lainasta oli kieltäydytty.
Ecuadorin valtiovarainministeri Ricardo Patiño arvioi, että velkojen auditointeja tullaan tarvitsemaan kaikissa Etelän maissa. Tässä prosessissa illegitiimin velan käsite on hyvin tärkeä. Hänen mukaansa illegitiimi velka on myös tärkeä osa-alue pohjoisen kansalaisyhteiskunta-etelän hallitukset –yhteistyössä ja peräänkuulutti erityisesti näkyvää moraalista tukea prosessille.
Keskeisenä kysymyksenä monet pitivät sitä, miten Ecuadorin yhteiskunta mobilisoituu aloitteen taakse. Näyttää selvältä, että komission työ ja tulosten soveltaminen liittyvät vahvasti Ecuadorin poliittisiin asetelmiin. Johtavatko komission tulokset suoriin poliittisiin vaikutuksiin? Jotkut esittivät huolenaiheena komission jäsenten epäselvän valintaprosessin ja sen, että komissioon kuuluu vain yksi ammattimainen tilintarkastaja, siinä missä muut ovat kansalaisyhteiskunnan edustajia. Kaiser tosin huomautti, että komission budjetti mahdollistaa ammattilaisten palkkaamisen.
On huomattava, että auditointi koskee vain tämänhetkisiä lainoja, toisin sanoen jo maksettuja lainoja ei käsitellä. Olennaista on myös, että auditointi kytkeytyy latinalaisen Amerikan politiikkaan, koska 30 peräti prosenttia Ecuadorin ulkomaisesta velasta on velkaa Brasilialle. Kysymys on siis pitkälti muustakin kuin kansalainvälisistä rahoituslaitoksista.
Toinen merkittävä käynnissä oleva auditointiprosessi on kansalaisjärjestölähtöinen rahoituslaitosten globaali auditointi, jonka puitteissa on jo järjestetty yksi suuren luokan tapahtuma, "People vs Bank". Prosessi kytkeytyy kansalaisauditointeihin Brasiliassa, ja 15 Afrikassa maassa sekä tällaista auditointia puuhaavaan kampanjaan Filippiineillä. Aloite prosessiin on tullut Jubilee Southilta. Takana on neljä tapaamista, joissa kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat tavanneet ja pyrkineet käsitteiden ja metodologian luomiseen.
Toisaalta siinä missä maakohtaisissa auditoinneissa tutkitaan usein kaikkia kyseisen valtion lainoja, globaali prosessi keskittyy kansainvälisiin rahoituslaitoksiin. Tästä painopisteestä on ollut myös erimielisyyttä, mutta kuten Eurodadin Alex Wilks totesi, jo rahoituslaitosten lainojen auditointi on valtava urakka, ja sitä paitsi rahoituslaitosten vastainen kampanja yhdistää kansalaisyhteiskuntaa globaalisti. Toinen kiistanalainen kysymys on, tulisiko prosessia painottaa mobilisaatiovälineenä vai metodologisesti pätevänä auditointina. Tämän kysymyksen osalta selviä painotuksia ei ole muodostunut. Eräs ongelma on, että täysin pätevä auditointi edellyttäisi pääsyä rahoituslaitosten arkistoihin, mitä ei ole.
Tässä prosessissa tarkoituksena on selvittää sekä lainojen olosuhteita, toisin sanoen sitä, mitä paperilla on sanottu, sekä itse implementointia. Työssä edetään tiettyjen esimerkkitapausten kautta globaalin yleiskuvan muodostamiseksi lainaamis- ja lainanperimisprosesseista. Prosessin on tarkoitus olla luonteeltaan osallistava ja metodologian myös laadullista.
Puheenvuoroissa tuli ilmi myös joidenkin huoli siitä, että ei saisi luoda kuvaa siitä, että korruptio kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä koskee vain joitakin tapauksia, kun järjestelmä on vuosikymmeniä käytännössä perustunut korruptioon. Prosessi ei saisi olla "helpotus" retoriikassaan läpinäkyvyyttä korostavalle Maailmanpankille.
Banco del Sur
Yksi kokouksen keskeisistä vieraista oli Ecuadorin valtiovarainministeri Ricardo Patiño. Patiño on ollut keskeinen hahmo maan viimeaikaisissa aloitteissa, joita ovat muun muassa velkojen auditointikomission perustaminen ja aktiivinen osallistuminen Banco del Sur –prosessiin.
Patiño esitti Ecuadorin tilanteen kautta tutun nykyjärjestelmän kritiikin. Hänen mukaansa yksityiset ja monenkeskiset pankit ovat olleet mukana velan kertymisessä ja lainanneet tuottamatonta pääomaa. Kansainvälinen järjestelmä on äärimmäisen korruptoitunut järjestelmä pankkien, hallitusten ja yhtiöiden välinen organisaatio, jonka tavoitteena on yhtiöiden etujen valvominen. Seurauksena ovat uusliberaali politiikka, ylikäytetyt luonnonvarat, lisääntynyt pääomapako maan ulkopuolelle ja investoinnit ilman kehitysvaikutuksia. Uusliberaalina aikakautena vienti on lisääntynyt käsi kädessä köyhyyden ja siirtolaisuuden kanssa. Ecuadorissa vuoden 1976 sotilashallitusta käytettiin maan velkaannuttamiseen. Maa oli vain kolme vuotta jokseenkin velaton, koska siirtomaa-aikaista velkaa Espanjalle maksettiin aina 70-luvulle asti.
Patiñon mukaan Ecuadorissa on ymmärretty uuden kansainvälisen rahoitusarkkitehtuurin välttämättömyys. Kun Jubilee-liike alkoi vaatia velkojen täydellistä mitätöintiä, Ecuadorissa tajuttiin että vaikka utopistinen 100-prosenttinen velkojen mitätöinti tapahtuisi, uusi velkaantuminen seuraisi pian. Ainoa ratkaisu olisi murtaa Pohjoisen kontrolli taloudelliseen järjestelmään.
Patiño hämmästeli sitä, että Banco del Sur –prosessin yhteydessä on toistuvasti väitetty että Etelällä ei olisi tarpeeksi pääomaa pankin perustamiseen. Tämä ei pidä paikkaansa: Etelällä on runsaasti pääomaa, mutta nykyjärjestelmässä se on pakko sijoittaa Pohjoiseen. Lainoja täytyy siis pyytää vaikka pääoma on olemassa. Yhteensä Latinalaisen Amerikan maiden pääomaa on ulkomailla 200-300 miljardia dollaria, mikä vastaa maiden julkista velkaa. Tämän lisäksi yksin Venezuelalla on reserveissään lähes tarpeeksi rahaa pankin pääoman luomiseen.
Ongelmana on kuitenkin se, että Latinalaisessa Amerikassa suuri osa kaupasta ei ole alueen sisäistä, toisin kuin Euroopassa ja Aasiassa. Yhdysvallat on edelleen tärkeä kauppakumppani monelle maalle, ja kuusi alueen valuuttaa on sitä paitsi sidottu dollariin. Patiño pitikin voimakkaampaa alueellista integraatiota välttämätöntä esimerkiksi energiakysymyksissä ja yhteisvaluutan asteittaisessa kehittämisessä.
Pankin perustaminen on ollut monimutkainen prosessi. Useiden maiden keskeisen yhteisymmärryksen löytäminen kaikista kysymyksistä on vaatinut paljon neuvotteluja. Koska tarkoituksena on ollut luoda kansainvälisille rahoituslaitoksille vaihtoehtoinen järjestelmä, alun perin oli tarkoituksena perustaa Etelän pankki ja Etelän vakautusrahasto samaan aikaan. Myöhemmin nämä kaksi instituutioita päätettiin kuitenkin toteuttaa erikseen niin, että pankki perustetaan ensin. Patiñon mukaan vaiheittain on välttämätöntä luoda myös alueellinen valuutta, ettei Etelä-Amerikan maiden tarvitsisi käyttää dollareita keskinäiseen kaupankäyntiinsä. Tärkeää on myös luoda järjestelmiä pääoman palauttamiseksi Etelän maihin. Samalla tarvitaan verojärjestelmän muuttamista luomaan negatiivisia kannustimia pääomapaolle.
Pankin pääoma muodostetaan jäsenmaiden kontribuutioista ja lainoista, sekä Tobinin veron kaltaisista veroista. Päätöksenteko tulee toimimaan yksi maa, yksi ääni –logiikalla. Patiño korosti myös että hyvin keskeistä on toiminnan läpinäkyvyys, työntekijöillä täytyy olla valtion työntekijää muistuttava asema. Monenkeskisiä instituutioita ei haluta osakkeenomistajiksi tai investoijiksi, sillä tämä voisi johtaa "kaappaukseen" kuten Amerikan kehityspankissa on tapahtunut.
Pankista tulee vaihtoehtoinen kehityspankki. Mutta mitä se tarkoittaa? Patiño sanoi, että kehitysrahoituksen merkitystä on pohdittava uudelleen jo teoreettisella tasolla. Käytännössä alkuvaiheessa rahoituskohteita voisivat olla esimerkiksi energia, geneeriset lääkkeet, perinteinen lääketiede ja kasvien käyttö, luomuviljely, julkinen sektori (esimerkiksi osavaltioiden hallitukset ja yliopistot) sekä pienyritykset. Monikansallisille yrityksille lainoja ei tulla myöntämään. Rahoitettavien projektien tulisi perustua ekologiseen kestävyyteen, olkoonkin että Patiño myönsi pelkäävänsä että tämä uhkaa jäädä julistuksen tasolle. Hänen mukaansa pankilla tulisikin olla erillinen ympäristöasioiden yksikkö. Joka tapauksessa luonnonvaroihin perustuva teollisuus tulee olemaan dilemmaattinen kysymys.
Kysymykseen siitä, tulisiko Maailmanpankilla olla mitään roolia Ecuadorissa, Patiñolla oli selvä vastaus: Maailmanpankin tulisi poistua kokonaan Etelä-Amerikasta. Ecuadorin hallitus onkin karkoittanut paikalliset Maailmanpankin ja IMF:n edustajat maasta kyllästyttyään kuuntelemaan näiden "neuvoja"´, joita voi hyvin kuvata uhkailuksi.
Kävi myös ilmi, että kansalaisyhteiskunta on ollut hyvin kiinnostunut Banco del Sur –aloitteesta. Uutta taloudellista arkkitehtuuria pohtivat järjestöt toivovat pankin onnistuvan. Erityisesti Latindadd on työskennellyt aiheen parissa ja auttanut strategisessa analyysissa. Järjestö on myös esittänyt kansalaisyhteiskunnan komiteaa pankin tukemiseksi ja seuraamiseksi.
Patiño kertoi suhtautuvansa tähän aloitteeseen myönteisesti. Hänen mukaansa kansalaisyhteiskunnan osallisuus on tärkeää sen varmistamiseksi, että pankin poliittinen linja säilyy, eivätkä tekniset asiantuntijat kaappaa valtaa pankissa. Järjestöjä tarvittaisiin myös erityisesti niissä Etelä-Amerikan maissa, jotka eivät ole vielä aloitteessa mukana. Kuitenkin tällaisen komitean perustamista täytyy pohtia tarkkaan: mikä sen mandaatti olisi tarkalleen, ja miten jäsenet valittaisiin? Kansalaisyhteiskunta Latinalaisessa Amerikassa on hyvin monimutkainen – joidenkin arvioiden mukaan maanosassa on 300 000 - 600 000 pientä järjestöä.
Pohjoisen hallituksilta ei ole tullut erityistä reaktiota Banco del Suriin. Kuitenkin IMF ja Maailmanpankki ovat painostaneet hallituksia väittämällä hankkeen olevan riskialtis ja politisoitu, ja teknisen osaamisen olevan heikkoa. Tätä negatiivista asennetta ei ole esitetty julkisesti, vaan painostettu suoraan osallisia hallituksia Erityisesti prosessin aikana mukaan tulleiden maiden, kuten Paraguayn, hallitukset ovat olleet painostuksen kohteina. Patiño totesi, että Pohjoisen hallituksista toiset ovat edistyksellisempiä kuin toiset, ja luottamus niihin vaihtelee suuresti.
***
Norja ottaa uusia askeleita
Erik Solhemin poliittinen neuvonantaja Torbjörn Urfjell selitti Norjan kantoja Maailmanpankkin politiikkaan ja Pankin rahoittamiseen, sekä Norjan viimeaikaista politiikkaa yleisemminkin. Urfjell kertasi ensin hallituksen käsitystä poliittisista "realiteeteista". Esimerkiksi ennen norjalaisten päätöstä mitätöidä illegitiimejä kehitysmaavelkoja viime vuonna, heitä varoitettiin että rahoituslaitokset romahtaisivat, useat valtiot alkaisivat vaatia rahaa takaisin tileilleen ja niin edespäin, mutta mitään ei tapahtunut. Täytyy siis pikemmin luoda realiteetteja kuin omaksua niitä.
Urfljellin mukaan valtion hallituksen on pakko lähteä siitä, että Maailmanpankkia voidaan muuttaa. Tärkeää on muutosten toimeenpano Maailmanpankin sisällä ja Pankin sisäisten mekanismien tehokas käyttö tässä asiassa. Yksittäiset virkailijat Pankin sisällä voivat torjua muutoksia. Olennaista onkin seurata tekoja eikä puheita. Maailmanpankin väitteet vähentyneistä ehdollisuuksista ja köyhyyden vähentämisestä eivät ole Urfjellin mukaan useinkaan uskottavaa. Esimerkkejä Pankin vanhan linjan säilymisestä on edelleen paljon. Esimerkiksi Nepalissa demokratiaprosessin aikana Pankin suurin huolenaihe oli se, ettei koulujen oppikirjojen tuotantoa ollut yksityistetty. Norja onkin vähentänyt rahoitustaan Maailmanpankille, samalla kun se jatkaa uudistusten edistämistä Pankin sisällä.
Olennaista oli myös järjestää Oslossa viime vuonna kansainvälinen konferenssi ehdollisuuksista. Norjan hallitus pitää kehitysmaiden talouspoliittista liikkumatilaa hyvin keskeisenä kysymyksenä. Konferenssissa huomattiin, että jotain edistystä on tapahtunut, mutta hyvin vähän. Politiikkaohjeita tulisikin tutkia huolellisesti ennen toimeenpanoa, eikä näin läheskään aina tehdä. Norja on tuottanut oman tutkimuksena ehdollisuuksista, ja se julkaistaan pian. Norja myös rahoitti Maailmanpankin tutkimuksen sietämättömistä veloista, mutta ei ole tyytyväinen selvitykseen. Keskustelua tutkimuksesta kaivattaisiin.
Oscar Ugarteche vastasi Urfjellille hämmästelemällä, miksi sosialistihallitus tahtoo ylipäänsä rahoittaa Maailmanpankkia. Ugartechen mukaan tietyt lähestymistavat ja linjaukset ovat Maailmanpankille luonteenomaisia eivätkä tule muuttumaan; Maailmanpankki ja IMF ovat voimaan perustuvia järjestelmiä. Ugarteche myös hämmästeli sitä, että Norja on antanut Maailmanpankin kirjoittaa selvityksen sietämättömistä veloista, ja huomautti Norjan saavan sitä, mitä tilaa. Urfjell vastasi pitävänsä tärkeänä sitä, että Maailmanpankki saadaan puhumaan sietämättömistä veloista, jottei se voi kiertää tätä keskustelua.
Ugarteche kertasi, että velkaneuvotteluissa useat latinalaisen Amerikan maat ovat syvästi turhautuneet joutuessaan kiertämään "luukulta" toiselle. Maailmanpankki kehottaa neuvottelemaan Pariisin klubin kanssa, Pariisin klubi neuvottelemaan IMF:n kanssa, IMF taas neuvottelemaan Maailmanpankin kanssa.
Ugartechen mukaan tarvitaan realistista analyysia Maailmanpankin politiikan vaikutuksista. Kaikki puhuvat vuosituhattavoitteista, mutta pitäisi kysyä, miksi koulutus- ja terveydenhoitobudjetit ovat alun perin pienentyneet? Tuloerojen kasvussa on havaittavissa U-käyrän muotoinen kuvio. Pienentyneet tuloerot lähtivät taas kasvuun 1980-luvulla, ja tuloerojen kasvu nopeutui edelleen 1990-luvulla. Meksikolla on 7 kertaa enemmän vientiä kuin pari vuosikymmentä sitten, mutta köyhyys ei vähene.
Monenkeskisten instituutioiden rooli
Länsi-Afrikan öljykauppaa tutkinut TJN:n jäsen Nicholas Shaxson toi esille erilaisen näkökulman Maailmanpankkiin. Hänestä nykyisin tarvitaan globaalia yhteistyötä veroparatiisien sulkemisessa ja pääomavirtojen monitoroinnissa. Tähän eivät Shaxsonin mukaan Banco del Surin kaltaiset alueelliset ratkaisut voi riittää. Shaxsonin mukaan monenkeskisiä instituutioita tarvitaan läpinäkyvyyskysymyksissä, mikäli pääomavirrat ja veroparatiisit otetaan vakavasti. Hän esitti useita esimerkkejä tapauksista, joissa afrikkalainen öljy on korruptionut politiikkaa maailmanlaajuisesti, ja rahoja on kadonnut valtavasti "maiden väliseen" tilaan.
Konferenssissa kysyttiinkin, minkälainen rooli Maailmanpankilla ja IMF:llä tulisi olla – tulisiko instituutioiden kadota, vai voiko niitä muuttaa, ja voisiko niillä olla tehtävää tietyillä alueilla? Siinä missä jotkut edelleen näkevät IMF:n kriisirahoittajan roolin tärkeänä, useimmat etsisivät vaihtoehtoisia instituutioita tähän tehtävään. Sen sijaan tiedonkeruussa IMF on useimpien mielestä edelleen tärkeä. Tarvitaan tietoa eri maiden tilanteista, ja erityisesti kansainvälisistä pääomavirroista. Näiden tehtävien osalta "siirtymävaihe" IMF:stä vaihtoehtoisiin instituutioihin ei ole mahdollinen, vaan jonkun tulee hoitaa jatkuvasti näitä tehtäviä.
Toisaalta olennaiseksi todettiin myös, miten avunsaajamaat voivat vahvistua suhteessa IMF:ään. Toiset korostivat sitä, että IMF:llä ei ole eikä pidäkään olla mandaattia kehitysrahoituksessa ja tätä tulee korostaa. Vahvistumisen keskeisenä keinona pidettiin velkojen maksua etuajassa ja uusia rahoituslaitosaloitteita keskituloisten maiden osalta, parlamenttien voimaannuttamista köyhimpien maiden osalta. Vaihtoehtoisten makroekonomististen arvioiden tekemistä pidettiin myös keskeisenä.Erityisen tärkeää olisi lisätä poliittista liikkumavaraa.
Esille tuli myös, että IMF pyrkii jatkuvasti hankkimaan uusia toiminta-alueita säilyttääkseen institutionaalista valtaansa. Tämä on rahaston tapa reagoida sen nopeasti tapahtuneeseen marginalisoitumiseen. Erityisesti ilmastonmuutoskysymyksissä tämä on huolestuttavaa, sillä niissä IMF on täysin epäpätevä. Samoin IMF:n ymmärrys dynaamisen kasvun edellytyksistä köyhien maiden olosuhteissa vaikuttaa heikolta, mutta tästä huolimatta nimenomaan teknistä- ja asiantuntija-apua pyritään lisäämään.
Eräs kysymys on, voisiko IMF:stä olla apua läpinäkyvyyskysymyksissä. Francis N'gambi totesi, että olennaista on kysyä, miten IMF itse asiassa edistää läpinäkyvyyttä. Esimerkiksi kysymys siitä, kuka tällä hetkellä omistaa IMF:n neuvosta yksityistetyt Sambian kaivokset, vaikuttaa olevan hämärän peitossa. Celine Tan korosti, että on olemassa muitakin instituutioita joiden kanssa voi työskennellä läpiväkyvyyskysymyksissä. Rick Rowdin huomautti, että jotkut kollegat Etelässä ajattelevat, että IMF:stä voi olla hyötyä tilanteissa joissa maan demokratiavaje on hyvin syvä. Toisaalta myös IMF on erittäin salaileva instituutio. Esimerkiksi IMF:n johtokunnan kokousten asiakirjat ovat salattuja 10-20 vuotta, tai ikuisesti, jos yksikin johtokunnan jäsen sitä pyytää.
Keskustelussa vaihtoehdoista korostui käytettävissä olevien rahoituslähteiden moninaisuus pikemmin kuin yksi vaihtoehto IMF:lle. IMF:n politiikka näyttää edelleen rahoittajien omien talouspolitiikkojen vastaiselta. Francis N'gambi totesikin, että IMF:n ja Maailmanpankin tulisi ensin demokratisoitua ja omaksua ihmislähtöinen agenda
Rowdin huomautti että alueelliset pankit ja rahastot eivät välttämättä tuo muutosta vallitsevaan valta-asetelmaan, ellei niitä suunnitella oikein. Uusliberaalia aikakautta luonnehtii pitkän aikavälin yleisten intressien alistaminen lyhyen aikavälin yksityisille intresseille, ja tämä rakenne voi toistua myös alueellisten pankkien toiminnassa.
Myös Maailmanpankin asemasta käytiin pitkää keskustelua. Oxfamin Max Lawson kysyi provosoivasti, mitkä ovat köyhien maiden näkökulmasta vaihtoehtoiset rahoituskanavat tänä päivänä. Maailmanpankin rahoitus voi olla joissakin tapauksissa pienempi paha kuin sekavat ja tuhlailevat YK-järjestöt tai esimerkiksi Japanin tai Italian erittäin sidottu kahdenvälinen apu. Myös kiinalainen rahoitus muodostaa aidon dilemma. Toisaalta rahoitus ei ole varsinaisesti ehdollistettua, toisaalta esimerkiksi kiinalaisia työntekijöitä käytetään projekteissa runsaasti paikallisten sijaan. Lawson jatkoikin, että jos Maailmanpankista halutaan sanoa jotain hyvää suhteessa Kiinaan, niin ainakin tiedämme huomattavasti paremmin mitä Pankki tekee.
Hieman samaan liittyen keskustelua käytiin myös siitä, mitä tapahtuisi jos Pankista päästäisiin nyt eroon. Onko tällä hetkellä momentumia uusien instituutioiden luomiseksi, ja mistä aloite konkreettisesti tulisi? Lawson muistutti, että sen toteaminen, että Pankki on Pohjoisen hallitusten väline Etelän markkinoiden avaamiseksi ei sano vielä vaihtoehdoista paljoakaan – ei vaikuta uskottavalta etteivätkö nämä hallitukset etsisi muita väyliä markkinoiden avaamiseksi, mikäli Pankki lakkaisi olemasta. Toisaalta on myös signaaleja siitä, että jonkinlaista momentumia Pankin roolin heikentämiseksi on olemassa. Tästä esimerkkinä voisi mainita Kirgisian, jossa on voimakas kansanliike HIPC-velkahelpotusohjelmaan osallistumisesta kieltäytymiseksi.
Maailmanpankilla on erittäin voimakas asema talouspolitiikka-analyyseissa. Tähän voidaan suhtautua useilla tavoin. Toisaalta voidaan pyrkiä vaikuttamaan Pankin analyysitapoihin niiden parantamiseksi, tai voidaan yrittää saada avunantajia kieltäytymään Maailmanpankin tutkimuksen ja analyysin rahoittamisesta silloin kun analyysilla näyttää olevan ennalta päätetyt ideologiset päämäärät.
Velan auditointi Ecuadorissa ja muualla
Rahoituslaitosten lainojen auditointiprosessi käynnistettiin Ecuadorissa heinäkuussa. Prosessissa ainutlaatuista on se, että ensimmäistä kertaa maailmassa presidentin määräyksellä on luotu tällainen elin. Sen tarkoituksena on kerätä tietoja Maailmanpankin lainojen sosiaalisista vaikutuksista ja arvioida näiden lainojen legitimiteettiä. Komissio esittää raporttinsa ensi vuoden aikana. Valitettavan epäselväksi on kuitenkin jäänyt komission mandaatin laajuus: onko kyseessä pelkkä auditointi vai onko komissiolla oikeus päättää, mitkä velat ovat illegitiimejä. Ainakaan muodollisesti komissiolla ei ole itsenään valtaa, vaan raportti luovutetaan talousministerille joka tekee päätökset.
Komission jäsen Jurgen Kaiser määritteli, että tehtävänä on määritellä metodologia yksittäisten lainojen arviointiin ja näitä lainoja tutkimalla ymmärtää Ecuadorin velkataakan kasautumista. Erityisenä haasteena on ymmärtää Ecuadorin sotilashallituksen roolia 70-80-luvuilla tässä kasautumisessa. Myös jotkut lain tulkinnat ovat vaikeita. Ecuadorin johtajat ovat esimerkiksi allekirjoittaneet kansainvälisiä sopimuksia Pariisin klubin puitteissa, jotka ovat Ecuadorin oman lain vastaisia.
Joitakin varsin selviä illegitiimin velan tapauksia on jo noussut esiin. Maailmanpankki lainasi Ecuadorille 9 miljoonaa dollaria konsulttien palkkaamiseen Ecuadorin kaivoslain muuttamiseksi niin, että maan kaivosteollisuus on avoin kansainvälisille sijoituksille, eikä valtio hyödy niistä millään tavoin. Tämä laina toivottavasti todetaan sietämättömäksi. Toisessa tapauksessa Deutsche Bankin laina asekaupalle hoidettiin kiristämällä Ecuadorin ulkomaankauppaministeriä sen jälkeen, kun lainasta oli kieltäydytty.
Ecuadorin valtiovarainministeri Ricardo Patiño arvioi, että velkojen auditointeja tullaan tarvitsemaan kaikissa Etelän maissa. Tässä prosessissa illegitiimin velan käsite on hyvin tärkeä. Hänen mukaansa illegitiimi velka on myös tärkeä osa-alue pohjoisen kansalaisyhteiskunta-etelän hallitukset –yhteistyössä ja peräänkuulutti erityisesti näkyvää moraalista tukea prosessille.
Keskeisenä kysymyksenä monet pitivät sitä, miten Ecuadorin yhteiskunta mobilisoituu aloitteen taakse. Näyttää selvältä, että komission työ ja tulosten soveltaminen liittyvät vahvasti Ecuadorin poliittisiin asetelmiin. Johtavatko komission tulokset suoriin poliittisiin vaikutuksiin? Jotkut esittivät huolenaiheena komission jäsenten epäselvän valintaprosessin ja sen, että komissioon kuuluu vain yksi ammattimainen tilintarkastaja, siinä missä muut ovat kansalaisyhteiskunnan edustajia. Kaiser tosin huomautti, että komission budjetti mahdollistaa ammattilaisten palkkaamisen.
On huomattava, että auditointi koskee vain tämänhetkisiä lainoja, toisin sanoen jo maksettuja lainoja ei käsitellä. Olennaista on myös, että auditointi kytkeytyy latinalaisen Amerikan politiikkaan, koska 30 peräti prosenttia Ecuadorin ulkomaisesta velasta on velkaa Brasilialle. Kysymys on siis pitkälti muustakin kuin kansalainvälisistä rahoituslaitoksista.
Toinen merkittävä käynnissä oleva auditointiprosessi on kansalaisjärjestölähtöinen rahoituslaitosten globaali auditointi, jonka puitteissa on jo järjestetty yksi suuren luokan tapahtuma, "People vs Bank". Prosessi kytkeytyy kansalaisauditointeihin Brasiliassa, ja 15 Afrikassa maassa sekä tällaista auditointia puuhaavaan kampanjaan Filippiineillä. Aloite prosessiin on tullut Jubilee Southilta. Takana on neljä tapaamista, joissa kansalaisyhteiskunnan edustajat ovat tavanneet ja pyrkineet käsitteiden ja metodologian luomiseen.
Toisaalta siinä missä maakohtaisissa auditoinneissa tutkitaan usein kaikkia kyseisen valtion lainoja, globaali prosessi keskittyy kansainvälisiin rahoituslaitoksiin. Tästä painopisteestä on ollut myös erimielisyyttä, mutta kuten Eurodadin Alex Wilks totesi, jo rahoituslaitosten lainojen auditointi on valtava urakka, ja sitä paitsi rahoituslaitosten vastainen kampanja yhdistää kansalaisyhteiskuntaa globaalisti. Toinen kiistanalainen kysymys on, tulisiko prosessia painottaa mobilisaatiovälineenä vai metodologisesti pätevänä auditointina. Tämän kysymyksen osalta selviä painotuksia ei ole muodostunut. Eräs ongelma on, että täysin pätevä auditointi edellyttäisi pääsyä rahoituslaitosten arkistoihin, mitä ei ole.
Tässä prosessissa tarkoituksena on selvittää sekä lainojen olosuhteita, toisin sanoen sitä, mitä paperilla on sanottu, sekä itse implementointia. Työssä edetään tiettyjen esimerkkitapausten kautta globaalin yleiskuvan muodostamiseksi lainaamis- ja lainanperimisprosesseista. Prosessin on tarkoitus olla luonteeltaan osallistava ja metodologian myös laadullista.
Puheenvuoroissa tuli ilmi myös joidenkin huoli siitä, että ei saisi luoda kuvaa siitä, että korruptio kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä koskee vain joitakin tapauksia, kun järjestelmä on vuosikymmeniä käytännössä perustunut korruptioon. Prosessi ei saisi olla "helpotus" retoriikassaan läpinäkyvyyttä korostavalle Maailmanpankille.
Banco del Sur
Yksi kokouksen keskeisistä vieraista oli Ecuadorin valtiovarainministeri Ricardo Patiño. Patiño on ollut keskeinen hahmo maan viimeaikaisissa aloitteissa, joita ovat muun muassa velkojen auditointikomission perustaminen ja aktiivinen osallistuminen Banco del Sur –prosessiin.
Patiño esitti Ecuadorin tilanteen kautta tutun nykyjärjestelmän kritiikin. Hänen mukaansa yksityiset ja monenkeskiset pankit ovat olleet mukana velan kertymisessä ja lainanneet tuottamatonta pääomaa. Kansainvälinen järjestelmä on äärimmäisen korruptoitunut järjestelmä pankkien, hallitusten ja yhtiöiden välinen organisaatio, jonka tavoitteena on yhtiöiden etujen valvominen. Seurauksena ovat uusliberaali politiikka, ylikäytetyt luonnonvarat, lisääntynyt pääomapako maan ulkopuolelle ja investoinnit ilman kehitysvaikutuksia. Uusliberaalina aikakautena vienti on lisääntynyt käsi kädessä köyhyyden ja siirtolaisuuden kanssa. Ecuadorissa vuoden 1976 sotilashallitusta käytettiin maan velkaannuttamiseen. Maa oli vain kolme vuotta jokseenkin velaton, koska siirtomaa-aikaista velkaa Espanjalle maksettiin aina 70-luvulle asti.
Patiñon mukaan Ecuadorissa on ymmärretty uuden kansainvälisen rahoitusarkkitehtuurin välttämättömyys. Kun Jubilee-liike alkoi vaatia velkojen täydellistä mitätöintiä, Ecuadorissa tajuttiin että vaikka utopistinen 100-prosenttinen velkojen mitätöinti tapahtuisi, uusi velkaantuminen seuraisi pian. Ainoa ratkaisu olisi murtaa Pohjoisen kontrolli taloudelliseen järjestelmään.
Patiño hämmästeli sitä, että Banco del Sur –prosessin yhteydessä on toistuvasti väitetty että Etelällä ei olisi tarpeeksi pääomaa pankin perustamiseen. Tämä ei pidä paikkaansa: Etelällä on runsaasti pääomaa, mutta nykyjärjestelmässä se on pakko sijoittaa Pohjoiseen. Lainoja täytyy siis pyytää vaikka pääoma on olemassa. Yhteensä Latinalaisen Amerikan maiden pääomaa on ulkomailla 200-300 miljardia dollaria, mikä vastaa maiden julkista velkaa. Tämän lisäksi yksin Venezuelalla on reserveissään lähes tarpeeksi rahaa pankin pääoman luomiseen.
Ongelmana on kuitenkin se, että Latinalaisessa Amerikassa suuri osa kaupasta ei ole alueen sisäistä, toisin kuin Euroopassa ja Aasiassa. Yhdysvallat on edelleen tärkeä kauppakumppani monelle maalle, ja kuusi alueen valuuttaa on sitä paitsi sidottu dollariin. Patiño pitikin voimakkaampaa alueellista integraatiota välttämätöntä esimerkiksi energiakysymyksissä ja yhteisvaluutan asteittaisessa kehittämisessä.
Pankin perustaminen on ollut monimutkainen prosessi. Useiden maiden keskeisen yhteisymmärryksen löytäminen kaikista kysymyksistä on vaatinut paljon neuvotteluja. Koska tarkoituksena on ollut luoda kansainvälisille rahoituslaitoksille vaihtoehtoinen järjestelmä, alun perin oli tarkoituksena perustaa Etelän pankki ja Etelän vakautusrahasto samaan aikaan. Myöhemmin nämä kaksi instituutioita päätettiin kuitenkin toteuttaa erikseen niin, että pankki perustetaan ensin. Patiñon mukaan vaiheittain on välttämätöntä luoda myös alueellinen valuutta, ettei Etelä-Amerikan maiden tarvitsisi käyttää dollareita keskinäiseen kaupankäyntiinsä. Tärkeää on myös luoda järjestelmiä pääoman palauttamiseksi Etelän maihin. Samalla tarvitaan verojärjestelmän muuttamista luomaan negatiivisia kannustimia pääomapaolle.
Pankin pääoma muodostetaan jäsenmaiden kontribuutioista ja lainoista, sekä Tobinin veron kaltaisista veroista. Päätöksenteko tulee toimimaan yksi maa, yksi ääni –logiikalla. Patiño korosti myös että hyvin keskeistä on toiminnan läpinäkyvyys, työntekijöillä täytyy olla valtion työntekijää muistuttava asema. Monenkeskisiä instituutioita ei haluta osakkeenomistajiksi tai investoijiksi, sillä tämä voisi johtaa "kaappaukseen" kuten Amerikan kehityspankissa on tapahtunut.
Pankista tulee vaihtoehtoinen kehityspankki. Mutta mitä se tarkoittaa? Patiño sanoi, että kehitysrahoituksen merkitystä on pohdittava uudelleen jo teoreettisella tasolla. Käytännössä alkuvaiheessa rahoituskohteita voisivat olla esimerkiksi energia, geneeriset lääkkeet, perinteinen lääketiede ja kasvien käyttö, luomuviljely, julkinen sektori (esimerkiksi osavaltioiden hallitukset ja yliopistot) sekä pienyritykset. Monikansallisille yrityksille lainoja ei tulla myöntämään. Rahoitettavien projektien tulisi perustua ekologiseen kestävyyteen, olkoonkin että Patiño myönsi pelkäävänsä että tämä uhkaa jäädä julistuksen tasolle. Hänen mukaansa pankilla tulisikin olla erillinen ympäristöasioiden yksikkö. Joka tapauksessa luonnonvaroihin perustuva teollisuus tulee olemaan dilemmaattinen kysymys.
Kysymykseen siitä, tulisiko Maailmanpankilla olla mitään roolia Ecuadorissa, Patiñolla oli selvä vastaus: Maailmanpankin tulisi poistua kokonaan Etelä-Amerikasta. Ecuadorin hallitus onkin karkoittanut paikalliset Maailmanpankin ja IMF:n edustajat maasta kyllästyttyään kuuntelemaan näiden "neuvoja"´, joita voi hyvin kuvata uhkailuksi.
Kävi myös ilmi, että kansalaisyhteiskunta on ollut hyvin kiinnostunut Banco del Sur –aloitteesta. Uutta taloudellista arkkitehtuuria pohtivat järjestöt toivovat pankin onnistuvan. Erityisesti Latindadd on työskennellyt aiheen parissa ja auttanut strategisessa analyysissa. Järjestö on myös esittänyt kansalaisyhteiskunnan komiteaa pankin tukemiseksi ja seuraamiseksi.
Patiño kertoi suhtautuvansa tähän aloitteeseen myönteisesti. Hänen mukaansa kansalaisyhteiskunnan osallisuus on tärkeää sen varmistamiseksi, että pankin poliittinen linja säilyy, eivätkä tekniset asiantuntijat kaappaa valtaa pankissa. Järjestöjä tarvittaisiin myös erityisesti niissä Etelä-Amerikan maissa, jotka eivät ole vielä aloitteessa mukana. Kuitenkin tällaisen komitean perustamista täytyy pohtia tarkkaan: mikä sen mandaatti olisi tarkalleen, ja miten jäsenet valittaisiin? Kansalaisyhteiskunta Latinalaisessa Amerikassa on hyvin monimutkainen – joidenkin arvioiden mukaan maanosassa on 300 000 - 600 000 pientä järjestöä.
Pohjoisen hallituksilta ei ole tullut erityistä reaktiota Banco del Suriin. Kuitenkin IMF ja Maailmanpankki ovat painostaneet hallituksia väittämällä hankkeen olevan riskialtis ja politisoitu, ja teknisen osaamisen olevan heikkoa. Tätä negatiivista asennetta ei ole esitetty julkisesti, vaan painostettu suoraan osallisia hallituksia Erityisesti prosessin aikana mukaan tulleiden maiden, kuten Paraguayn, hallitukset ovat olleet painostuksen kohteina. Patiño totesi, että Pohjoisen hallituksista toiset ovat edistyksellisempiä kuin toiset, ja luottamus niihin vaihtelee suuresti.
Kommentit