Alla toimenpide-lehteen lähtenyt kolumni. Teksti on lyhennelmä Vasemmistoliiton puoluekokouksen "punavihreä kanava" -keskustelutilaisuudessa 12.6.2007 pitämästäni alustuksesta.

***********************************************************

Yhteiskäyttö, köyhyys ja punavihreä politiikka

George Orwell totesi aikoinaan, että "joka kerta kun nousemme taksiin tai syömme mansikoita, hyväksymme sen että Intiassa nähdään nälkää". Orwell ehkä liioitteli tarkoituksella, mutta luonnonvarojen käytön rajojen tullessa vastaan lause on yhä paikkansapitävämpi. Globaali solidaarisuus edellyttää kulutuksen vähentämistä rikkaissa maissa.

Huomio globaalin Pohjoisen ylikulutuksesta on kuitenkin vasta periaatteellinen. Laajempi kysymys kuuluu, miten luonnonvarojen käyttöä vähennetään oikeudenmukaisesti Pohjoisen yhteiskuntien sisällä. Perusvasemmistolainen huoli on, että köyhien elämä tulee kohtuuttoman kalliiksi, jos luonnonvarojen kulutuksen arvo nousee.

Yleensä energian ja raaka-aineiden kulutuksen vähentämistavoitteiden yhteydessä korostetaan teknologian kehittymistä. Sitä tarvitaan, mutta se ei riitä. Lisäksi tarvitaan yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat paremman hyödykkeiden ja palvelujen yhteiskäytön.

Vähenevä materiaalinen kulutus ei ole teknologisesti tai taloudellisesti yhden ratkaisun ongelma. Materiaalisen kulutuksen vähenemiseen voidaan päästä useilla erilaisilla poliittisilla malleilla, joilla on erilaisia vaikutuksia talouden muuhun järjestykseen ja tulonjakoon.

*****

Minkä takia ihmiset ylipäänsä ostavat tavaroita? Liberaalin talousteorian mukainen vastaus on, että ihmisillä on haluja, joita he tyydyttävät markkinoilla. Kriittinen liberaali lisää, että ihmiset pyrkivät kuluttamaan sosiaalisten oletusten mukaan. Toinen mahdollinen vastaus olisi marxilainen: kapitalistinen talous luo ihmisille rakenteellisia kulutuspakkoja. Ihmiset siis ostavat, koska heillä ei ole käytännössä vaihtoehtoja.

Esimerkiksi päätöstäni ostaa kännykkä voidaan selittää niin, että tyydytän haluani käyttää kännykkää, tai tunnen sosiaalista painetta omistaa kännykän. Marxilaisen selitysmallin mukaan ostopäätöstäni selittää kuitenkin pikemmin se, että nyky-yhteiskunnassa toimiminen on käytännössä mahdotonta ilman kännykkää. Kännykän omistaminen on rakenteellinen pakko.

Rakenteellisten kulutuspakkojen havainnointi on tärkeä näkökulma nimenomaan ekologian kannalta. Talouden kasvun logiikkaan tällä hetkellä kuuluu, että paitsi kulutusmahdollisuudet, myös kulutuspakot lisääntyvät. Materiaalisen kulutuksen vähentäminen edellyttää, että vallitsevia kulutuspakkoja pystytään purkamaan ja uusien syntymistä estämään. Tämä on poliittinen, rakenteellisen tason kysymys, jota täytyy pohtia ennen kulutusvastuun sysäämistä yksilölle.

Tyypillinen argumentti on esimerkiksi, että autoilun kallistuminen johtaa siihen, että köyhien elämä muuttuu entistä vaikeammaksi. Mutta tämän argumentin esittäminen pitää sisällään oletuksen, että yhteiskuntamme on käytännössä sellainen, että ilman autoa ei voi elää. Olisikin tärkeämpää kysyä,  miten voimme poliittisesti vaikuttaa siihen, että autoa ei olisi pakko omistaa.  Tällä hetkellä Suomessa ollaan hyvin lähellä tilannetta, jossa autoilu alkaa olla välttämätöntä sekä leviävillä kaupunkiseuduilla että yhteksiltään heikkenevissä pienemmissä taajamissa. On politiikan asia huolehtia, että tällaisia pakkoja ei synny.

Köyhyyden rakentumisen kannalta kulutuspakot tai niiden puute on ratkaisevaa. Mikäli ihmisen on käytännössä pakko omistaa tiettyjä tavaroita voidakseen toimia yhteiskunnassa, tämä koskee köyhään enemmän kuin rikkaaseen.

*****

Keskeinen keino kulutuspakkojen purkamiseen on tarpeellisten tuotteiden kollektiivinen tarjonta. Esimerkiksi jos julkinen liikenne on tarpeeksi laadukas ja kattava, auton omistaminen ei ole välttämätöntä. Julkisten palvelujen kehittämistä voi miettiä muutenkin. Jos esimerkiksi kattava ja laadukas lähikirjastoverkosto tarjoaisi nykyistä paremman pääsyn nettiin, olisiko harvemmilla tarve omistaa tietokone?

Julkisten palvelujen kehittäminen voidaankin nähdä nimenomaan kulutuksen näkökulmasta tarpeellisena. Kyse ei ole ainoastaan nykyisten palvelujen ylläpitämisestä tai puolustamisesta. Tarvitaan sellaista julkista tarjontaa, joka tekee mahdolliseksi nykyistä pienemmällä kulutustasolla elämisen ilman että mistään muusta kuin privatismista tarvitsee tinkiä.

Kollektiivinen on yksityistä tehokkaampaa suhteessa luonnonvarojen käyttöön. Tämä varsin ilmeinen tosiasia jää huomaamatta, koska yleensä "ekotehokkuudella" viitataan pelkkään muodolliseen tehokkuuteen, eli mitataan kulutettua energia- ja raaka-ainemäärää suhteessa tuotteeseen. Kokonaisvaltaisempi puhetapa edellyttäisi mittausta suhteessa käyttöön. Energia ja raaka-aineet on käytetty tehokkaammin, mikäli useampi käyttäjä hyötyy samasta tuotteesta.

Tavaran kollektiivinen käyttö on ollut lähes ainoastaan elämäntapakeskusteluissa esiintynyt ajatusmalli. Kuitenkin nimenomaan vasemmistolle luonteenomaiset poliittiset mallit voivat edistää ekologisia tavoitteita huomattavasti asioiden kuluttajien varaan jättämistä tehokkaammin. "Punavihreys" voidaan nähdä laajana yhteiskuntapoliittisena suuntauksena, jossa peruskysymys kuuluu, miten materiaalista kulutusta voidaan vähentää tosiasiallista köyhtymistä välttäen.